Elämänpuita, kukkilintuja…
suojelusenkeleitä ja naishahmoja
Naishahmo kirjonnan aiheena merkitsee elämän antajaa, perinteen vaalijaa ja jatkajaa. Karjalainen perinnekäsityö elää ja voi hyvin näissä kauniissa kirjontatöissä.
Käspaikoissa materiaalina käytetään valkaisematonta, luonnonvalkoista, valkoista tai jopa punaista pellavakangasta, jossa sidoksena on palttina. Kirjottujen aiheiden lankojen väreinä käytetään yleensä joko punaista tai sinistä väriä. Punaiselle kankaalle kirjotaan taas valkoisella langalla.
Käspaikkojen alkuperäiset mallit voivat olla todella vanhoja. Malleissa esiintyvät aiheet taas juontavat juurensa aina muinaiseen Egyptiin ja Bysanttiin asti. Luonnonaiheisissa kuvioissa yleisimpinä esiintyvät puut, kukat, ihmishahmot, linnut, hevoset jne. Myös suojelusenkeli ja Neitsyt Maria -aiheita on käspaikkoihin kirjottu runsaasti. Linnuista yksi suosituin on ns. kukkilintu, joka symboloi puhtautta ja rakkautta ja käspaikassa se merkitseekin hyvän viestin ja onnen tuojaa. Ei siis ihme, että hyvin usein lahjaksi annetussa käspaikassa esiintyy juuri kukkilintu.
Koristelussa käytettävä etupistokirjonta on tiettävästi vanhin kirjontatapa. Aikoinaan karjalaiset käyttivät samaisesta kirjontatavasta nimeä luotoksittain ompelu. Varsinaiskarjalan kielessä, jota Suojärvellä puhuttiin, kirjonta on nimeltään kakspuolehine. Etupistokirjonnassa ei sallita esimerkiksi päällekkäisiä pistoja ja työn oikean ja nurjan puolen pitää olla samanlaisia. Lankojen päättelyt tehdään ”huomaamattomiksi”, eivätkä ne erotu jälkeenpäin työtä tarkasteltaessa. Virheitä ei saa tehdä, koska kirjonnan eteneminen ei silloin onnistu luontevasti.